Tomaatti-mozzarella pasta

Viime viikolla tuli pitkästä aikaa kokkailtua itse ruokaa ( kun äippä sen yleensä tekee ). Oon tosi laiska tekemään minkäänlaista purtavaa, ja varsinkin hankalammat ruoanlaitto hommat jätän suosiolla väliin. Mutta koska muutto omaan kämppään on tulevaisuudessa edessä kannattaa sitä kokkailua harjoitella jo nyt ihan urakalla, ettei tarvitse valmisruuilla elää, hyi! Ajattelin siis jakaa teille mun kokkailuja, tomaatti-mozzarella -pastan ohjeen, joka on varmasti maailman yksinkertaisin tehdä.

SAM_2607

Tarvitset:

Pastaa
Tomaattimurska
Ruokakerma
Kirsikkatomaatteja
Mozzarella
Tuoretta basilikaa

SAM_2608

Keitä pasta vedessä melkein kypsäksi eli saa jäädä hieman kovaksi. Pastaksi siis sopii mikä pasta vain, mikä miellyttää eniten, esimerkiksi yleinen penne pasta on hyvä vaihtoehto. Vedet pois pastasta, ja joukkoon tomaattimurskaa, pilkotut kirsikkatomaatit ja ruokakermaa. Itse laitoin purkin tomaattimurskaa ja n. 1,5 dl ruokakermaa ja pastasta tuli erittäin tomaattista joten enemmän ruokakermaa jos haluat epätomaattisemman maun! Sit kaikki vain sekaisin, muutamat basilikat joukkoon ja annat hautua hetken kannen alla, niin pastakin kerkeää kypsyä loppuun. Mozzarella palat kannattaa laittaa ihan viimeisenä pastan päälle, koska itse laitoin ne liian aikaisin ja kappas juustohan sulaa kun se kuumenee joten mun pastassa oli sitten sulaneita mozzarella möykkyjä :D

Oletteko te kovia kokkailemaan itse? Onko jokin pastaohje ylitse muiden?

love, Viivi

16 kommenttia

  1. oi nam, tuli ihan vesi kielelle ja hirveä nälkä kun en ole tänään vielä syöny mitään! :D toi kuulostaa kyllä hyvältä, voisi joku päivä vaikka tehdä tuota! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi sinua:D kannattaa kyllä kokeilla:)

      Poista
  2. Oi kuinka näyttää herkulliselta :) ! Ja vaikka ite en oo kovin haka keittiössä nii toi vois jopa miultakin onnistua. Voisinki kokeilla tehdä joku päivä:)

    Ja tosi kiva tää sinun blogi ! Upeita kuvia :)

    -Ella
    http://ootkuningas.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Oon yleensä tosi kriittinen pastojen suhteen, mutta toi näyttää kyllä yllättävän hyvältä! :)
    helmi-i.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitten eikun vain kokeilemaan!:)

      Poista
  4. Nam toi näyttää kyllä niin hyvältä ja helpolta ohjeelta!
    Basilika ja mozzarella sopii kyllä mainiosti yhteen niin salaateissa kuin pastoissakin :)!

    VastaaPoista
  5. Itse en harjoitellut kotona olleskaan ruoanlaittamista, hyvin se onnistuu kyllä (onneksi!) minulta, ensin vähän epäilin itseäni. Oij tätä voisi kokeilla kyllä jokunen päivä! Tosin itse tykkään hirmusiesti tehdä salaatteja kuumilla keleillä mitä nytkin on ollut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin hyvä :D olisihan se vähän paha jos ruoanlaitto ei onnistuisikaan:D ja kannattaa kokeilla kunhan sellainen fiilis iskee:)

      Poista
  6. toi näyttää hyvältä ja tosi simppeli ohje! voisin joskus vaikka kokeillakin:)

    VastaaPoista
  7. Oi nami, täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla tätä reseptii!! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni, kiitos siitä! ♥