RED IS THE BEST

SAM_3771
FARKUT - VEROMODA
KENGÄT - SOKOS
JAKKU - H&M
PAITA - NEW YORKER
HUIVI - GINATRICOT
LAUKKU - LONGCHAMP
SORMUKSET - H&M
SAM_3778
SAM_3769
SAM_3780
PicMonkey Collagepun

Heissan! Jälleen asukuvien pariin. Nämä kuvat otettiin jo viime viikolla, syyslomalla, jolloin ilma oli jo tosi viileä. Vaikka tähän päälle oli vielä villakangastakki, vilu meinasi silti yllättää. Halusin pitkästä aikaa ottaa käyttöön punaiset farkkuni ja kaivoinkin ne vaatekaapin perukoilta. Koko asu kasaantui siis housujen ympärille, eli aikalailla mustalla linjalla mentiin muun vaatetuksen suhteen. En oikein osaa yhdistää punaista moneen eri väriin, joten perus musta, valkoinen ja harmaa menevät sen seurana. Punaiset farkut ovat kyllä ihana piriste ankean pimeään syksyyn, ja ovathan ne ehkä hieman jouluisetkin♥
Illalla olisi tiedossa vielä tankotanssitunti, jee! Jo pitkän aikaan olen toivonut pääseväni kokeilemaan tätä huikeaa harrastusta, ja varasinkin siis tankotanssin starttikurssin, jossa pääse harjoittelemaan alkeita ja ehkä jopa vaikeampiakin asioita:) Ja asiasta ihan toiseen aiheeseen, aloitin eilen neulomaan villasukkia joten yksi syksyn to do-listan asioista on kovalla vauhdilla etenemässä! Hauskaa loppuviikkoa ihanat!

Mutta mitäs tykkäsitte asusta ja punaisista farkuista?

love, Viivi

14 kommenttia

  1. Vitsit, tankotanssia!<3 Mua harmittaa niin paljon, kun en mahtunut kyseiselle kurssille kun yritin nyt ilmoittautua:( Haluaisin kokeilla miten haastavaa se on. Sinulla ainakin kunto kehittyy äkkiä siinä lajissa:) Hyvältä näyttää asu ja ootpa kauniina! Itse en osaa punaisia housuja käyttää juurikaan, jotenkin ne ei minulle sovi, mutta toisten päällä ne näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tankotanssi oli kyllä huippua, ja siinä tosiaan kunto varmasti kehittyy!:D kiitos Jasmina:)

      Poista
  2. Vauuu tankotanssia!! Kerrohan mitä tykkäsit ♡ ihanan pirtsakat housut :)♡ ite olisin kans yhdistäny mustaan tai harmaaseen :) valkoinenkim passaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä älytttömän kiva tankotanssitunti, eli tykkäsin!:) kiitos Emilia♥

      Poista
  3. a pair of red pants can look so chic:)
    love that you paired it with a lot of black pieces!

    lots of love xx
    Nee from ROSECANDLE11

    VastaaPoista
  4. Upeet pökät! :)

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Apuaa tosi ihanat nuo housut ♥ Värit ovat täydellisen :)

    VastaaPoista
  6. ihana asu :-) kannattaa kokeilla yhdistää punaset farkut siniseen paitaan, omaan silmään se näyttää kivalta :-)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni, kiitos siitä! ♥