DIY : KORISTETIKKAAT

Heissan ja mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne ! ♥  Muistattehan viime diy -postauksen jossa nikkaroin meille sohpöydän lavoista? ( täällä! ) Ja kuinka kesän bucket listassa haaveilin uudesta nikkarointi projektista? ( täällä! ). No nyt olen sen toiveen saanut toteutettua eli diy -postausta siis luvassa! Tällä kertaa kohteena oli meidän parveke, jonka halusin laittaa näin kesäksi kuntoon. Muutamissa kaupoissa törmäsin kivan näköisiin koristetikkaisiin mitkä veivät totaalisesti mun sydämen. Joten arvata saattaa, että sellaiset oli saatava parvekkeelle!

Siitähän se idea sitten lähti, väsätä itse sopivat tikkaat parvekkeelle. Heinäseipääthän ovat olleet suosittuja tämän tyylisissä projekteissa, ja meidän onneksi porukoilta löytyi näitä ylijäämänä omista nikkarointi projekteista.

DSC_2982 – kopioO

PicMonkey Collagetikkkk

20150604_1753300

Tikkaisiin meni noin kolme heinäseivästä, kaksi "tukijaloiksi" ja yksi poikkipuiden tekoon. Jalat sahattiin sopivan mittaisiksi ja pinnasta hioin kevyesti roskat ja tikut pois. Poikkipuiksi tarkoitettu seiväs sahattiin keskeltä kahtia niin että saatiin aikaiseksi kaksi puoliympyrän muotoista pitkää puuta.

Sitten kokoamis vaiheeseen! Tikkaiden kasaus sujui lattialla parhaiten tasaisen alustan takia. Pystypuut kannattaa asetella niin, että tikkaiden alapää on hieman leveämmällä kuin yläpää, silloin mallista tulee sievempi. Sitten asetellaan poikkipuut sopiviin kohtiin ja sahataan ne oikean pituisiksi. Ja eikun vain ruuveilla kiinni, että koko höskä pysyy kasassa! Koska mulla oli ideana laittaa näihin suhkot painavaa tavaraa, oli ruuvit ehdottomasti varmin poikkipuiden kiinnitystapa. Laitettiin myös alimman poikkipuun kaveriksi toinenkin poikkipuu, että saatiin aikaiseksi ns. taso mihin saa esimerkiksi asetettua kukkaruukun tai lyhdyn.
 
PicMonkey Collagetikkaa

Viime aikoina oon innostunut ihan hirveästi taiteilemaan kaikkea kivaa itse ja juuri toteuttelemaan näitä diy-ideoita mitä päähäni aina putkahtaa. Varsinkin kun tietää että se tulee omaan kotiin ja budjetti näitä tehdessä on täysi nolla, on innostus vielä suurempi! Ja onhan mulla huikea nikkarointi tiimikin, nimittäin iskä ja poikaystävä! Kiitos heille ♥ Oon myös saanut parvekkeen pikkuhiljaa siihen kuntoon, että se olisi valmis esiteltäväksi teille, oletteko valmiita? Tuossa postauksessa pääsette sitten näkemään koko kokonaisuuden ja tikkaat ihan käytössä! 

Mutta nyt, mielipiteitä? Millä mielellä luette näitä diy-juttuja? :)
PicMonkey Collagepopp

27 kommenttia

  1. Just isin luona näpersin melkein samanlaiset tikkaat mökille ja toiset isille tai omaan kotiin! :D Noi on kyllä niin kivan näköisiä! Kiva idea toi taso tuonne alle! :)

    VastaaPoista
  2. Mä en tiedä tuliko mun kommentti vai ei kun näpytin sen puhelimella... Joten laitan toisen kerran, älä ihmettele jos tulee kahdesti ;) Heinäseipäät on kyllä käteviä ja niistä saa tehtyä vaikka mitä. Ollaan juhannuksena lähdössä meidän landelle ja tarkoitus olisi kuljettaa muutama kotiin, on pari juttua mitä haluan toteuttaa :) Ja noista tikkaista tuli kivan näköiset! :) Mä ainakin itse tykkään lueskella tälläisiä ja jään innolla odottamaan kuvia teidän partsista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ilmeisesti ei tullut kun tämäkin julkaistiin heti. Eli ei pidä koskaan enää näpyttää puhelimella kommentteja :D

      Poista
    2. Ne kyllä on ja niissä on sellainen omanlainen tunnelma:) hei teehän sitten postausta mitä niistä saatkaan aikaiseksi:) Kiva että tykkäät!♥

      Poista
  3. Nämä DIY postaukset on tosikivoja!=) Ja kivat noi tikkaat, itsekin olen haaveillut jostain tuon tyylisestä, mutta ainakaan vielä tänne mun minikämppään ei tuollaisia mahdu, ehk sitten joskus isompaan kämppääN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva että tykkäät näitä lueskella :) no jospa sitten joskus!

      Poista
  4. Ihana Viivi sinä se kyllä osaat ja keksit vaikka minkä näköistä! Nuo on ihan huiput!:3

    VastaaPoista
  5. Vitsi miten kivan näköiset! <3 Siulta tulee aina niin hyviä DIY-ideoita, joita olisi oikeasti kiva joskus toteuttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuuli♥ kiva että tykkäät, eikun vain toteuttelemaan:)

      Poista
  6. Mä nikkaroin myös aikanaan omat tikkaat juurikin heinäseipäistä ja maalasin valkoseks :) tästäkin on jo 5-6 vuotta aikaa ja edelleen ne tikkaat on matkassa mukana ja ennen kaikkea osa sisustusta :) tälläisiä diy-juttuja on ihana lukea ja päästä itsekkin toteuttamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin mietin valkoiseksi maalaamista mutta nyt ainakin toistaiseksi ovat tuollaiset:) kiva, että tykkäät näitä lueskella:)

      Poista
  7. täydelliset! niin kivan näköiset, et aloin itekin jo haaveilla toistamiseen sisustustikkaista <3 tykkään näistä sun diy -postauksista :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa!♥ kiva kuulla, että tykkäät :)

      Poista
  8. Oi! Ootpas askarrellu nätit tikkaat! ☆ :) Täälläkin on kova nikkarointivillitys menossa, liekö joku yleinen ilmiö näin kesäisin..;)

    VastaaPoista
  9. Eilen ihastelin näitä jo, mutta piti tulla vielä kirjoittamaan ! Minä olen haaveillut tällaisista jo ikuisuuden, mutta en ikinä saa aikaiseksi tehdä vaikka tarvikkeetkin olisi valmiina :D Viime kesänä yritin jo monta kertaa alkaa väsäämään, mutta se aina jäi. Ehkä nyt inspiroidun tästä ja saan projektin valmiiksi. Tosin en vielä tiedä paikkaa mihin laittaisin, mutta johonkin nämä on saatava. <3 Ihana omatoimityttö oot ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tänä kesänä saat ne nikkaroitua, tsemppiä siihen!:D ja kyllä paikankin niille sitten keksii! Kiitos Jasmina♥

      Poista
  10. Ihanat! Tommoset vois väsätä itsellekkin <3

    VastaaPoista
  11. oi ihanat tikkaat ! diy postaukset on aina niin kivoja, kun osais itsekkin jottain vain näperrellä :) minultaki löytyy yhdet valkoiset heinäseiväs tikkaat! :) tykkänny oon kovasti!

    VastaaPoista
  12. Hauskat tikkaat.Mä tein myös tikkaat mutta ne ei oo seipäistä tehty. tälläsiä diy postauksia on kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) kiva, että tykkäät näitä lueskella:)

      Poista
  13. Meillä olikin poikaystävän kans puhetta ku lähettii mökiltä että siellä olis nuita seipäitä vaikka kuinka paljon. Nuo on kyllä niin nätit että itse voisi tuollaiset hyvinkin väkerellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei niistähän saa sitten vaikka mitä aikaan!:) onpas kiva jos itseltä noita löytyy!

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni, kiitos siitä! ♥