8 ASIAA JOISSA OLEN HYVÄ

Hellouu :) Sain, kröhöm, maaliskuun alussa ihanalta Julialta haasteen, jossa piti listata itsestään kahdeksan asiaa joissa on hyvä. Tää haaste on jotenkin jäänyt tuhottoman kauaksi aikaa tuonne luonnoksiin ihan vain sen takia, että vissiin itsestään sitten on niin hankala keksiä niitä asioita missä tuntee olevansa hyvä :D Mä oon aina ollut vähän perus osaaja kaikessa, en hyvä, mutta en kuitenkaan ihan huonokaan. Kaikessa ei millään voi olla hyvä ja jos joka ikinen ihminen olisi hyvä juuri tietyissä asioissa, niin eihän siitä tulisi mitään. Tätä postausta oli kyllä kiva toteuttaa, kun oikeasti mietti koko elämän kannalta asioita missä pärjää :)

face2

Mä oon hyvä...

...kuuntelemaan ja auttamaan ihmisä. Omasta mielestäni osaan kuunnella ihmisiä ja tykkäänkin siitä, että mulle "avaudutaan" ja kerrotaan mitä omaan elämään kuuluu. Mä tosi harvoin oon itse siinä höpöttäjän roolissa vaan kuuntelen yleensä sitä toista :) Ja se on fine mulle!

...ideoiden luomisessa. Keksin aina jotain uutta tehtävää tai projektia meille. Keksin tosi paljon tuunaus juttuja ja joskus ihan tuntuu että pää räjähtää niistä. Saan myös paljon ideoita kaikkeen, siis ihan kaikkeen. Oli sitten kyseessä juhlat, reissu tai vain oman kodin laitto :D

...muistamaan ihmisten nimet kasvojen perusteella. Jos joku sanoo ihmisen nimen ja olettaa, että siitä pitäisi muistaa joku henkilö niin ei mitään toivoa. Mutta jos mä nään sen ihmisen, tiedän heti kenestä on kyse ja nimikin saattaa pompata mieleen samantien! Tän mä huomasin viime työharjoittelussa, kun piti muistaa paljon nimiä ja henkilöitä jatkuvasti :D

...organisoimaan asioita. En voisi elää ilman kalenteria, koska sinne on pakko saada ylös kaikki tärkeät menot. Mä olen myös hyvä järjestelemään asioita. Aikataulutan meidän päivää ja koitan saada mahdollisimman paljon aikaiseksi ja niin, että aika käytetään tehokkaasti.

face

...olemaan lasten kanssa. Mä rakastan lapsia ja lasten kanssa olemista. Harva teistä varmaan tietääkään, mutta oon ollut koko ikäni lasten kanssa tekemisissä. Oon vetänyt lasten kokkikerhoa, vahtinut lapsia seurakunnan tapahtumissa ja ohjannut lasten ryhmiä ja toiminut ohjaajana :) Jotenkin lasten hoito ja niistä huolehtiminen tulee multa luonnostaan :D

...hukkaamaan mun puhelimen + muita tavaroita. Kuten jo faktapostauksessa vähän kerroinkin, niin puhelin hukkuu aika helposti ja löytyy usein aika yllättävistä paikoista kuten juuri sieltä roskiksesta :D

...asiakaspalvelussa. Voin sanoa, että asiakaspalvelua on se jossa viihdyn kaikista parhaiten ja mikä tulee luonnostaan. Tuun toimeen ihmisten kanssa, osaan käyttäytyä ja auttaa ja oon iloinen. Silloin tietää, että jossain on hyvä kun mummot kiittävät ihanasta palvelusta. Se saa hymyilemään :)

...leipomaan mokkapaloja. Muita leivonnaisia en sitten osaakkaan tehdä :D Mutta mokkapalat on mun bravuuri, koska ne onnistuu joka kerta niiiin hyvin! Ja tää on ihan totta, koska kaverit sanoo samaa :D

face1

Yleensä vain pohditaan niitä asioita missä ollaan huonoja tai epäonnistutaan. Joskus on siis ihan hyvä pysähtyä miettimään niitäkin asioita missä oikeasti olet hyvä ja on sulle ominaista :) Tietenkin kaikki asiat, joissa olet hyvä niin ei ehkä ole positiivisimpia asioita ( kuten puhelimen hävittäminen tai joku äkkipikaisuus ), mutta ne on silti just sulle tarkoitettuja juttuja :)
En erikseen rupea haastamaan tähän ketään, mutta ois kiva jos toteuttelisitte tätä myös! Musta ois ihana lukea juttuja, missä te ootte hyviä :)

Löytyikö jotain samoja asioita missä tunnette olevanne myös hyvä ? :)
PicMonkey Collagejjjjhhh

36 kommenttia

  1. Voi miten kivaa, että teit tän haasteen! <3 Huomasin löytäväni monta samaa asiaa, esim toi ideoiden luominen & asioiden organisoiminen. Tohon mokkapalojen leipomiseen tarvisin kyllä koulutusta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah jep, vaikka vähän myöhässä :D kiva että löytyi samoja! :D

      Poista
  2. Ihana postaus <3 Tuli ihan hyvälle mielelle itekin kun luki tätä :) <3

    VastaaPoista
  3. Huippu kiva postaus ja haha täällä myös yks tyyppi, joka hukkaa usein puhelimensa ja muita tavaroita pitkin kämppää! :D♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! ♥ joo, puhelimen hukkaaminen on niin tavallista :D

      Poista
    2. Kiva että tykkäsit! ♥ ja joo, puhelimen hävittäminen on ihan normaalia :D

      Poista
  4. Huippu kiva postaus ja haha täällä myös yks tyyppi, joka hukkaa usein puhelimensa ja muita tavaroita pitkin kämppää! :D♥

    VastaaPoista
  5. Ooh upeita kuvia susta Viivi! Oot kuvauksellinen <3 Mäkin koen olevani hyvä asiakaspalvelija ja nimien muistaja :) oispas ihana päästä maistamaan sun leipomia mokkapaloja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijj Milla, ihana kommentti kiitos ♥ Voi sun pitää tulla joskus tännepäin kyläilemään ja maistelemaan mokkapaloja ;D

      Poista
  6. Ihana lukea tälläisiä postauksia, tulee aina tosi hyvä mieli sekä mielestäni on huippua huomata, miten ihmiset uskaltaa kehua itseään! <3 Mun puhelin kanssa katoilee kokoajan ja sitten sitä saa oikeasti etsiä, koska yleensä se on äänettömällä :D Mä olen tosi huono muistamaan kenenkään nimiä, mutta kasvot muistan melkein aina, vaikka olisin vain kerrankin nähnyt :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda, ihana kommentti! :) Ja hetken kyllä tuntui omituiselta kehua itseensä, hah :D Kiva, että löytyi samoja juttuja :))

      Poista
  7. Voi että, mä komppaan Lindaa! Näistä postauksista tulee aina hyvä olo, kun toiset sillain "terveellä tapaa" kehuu itteään :) Mun bravuuri on kans mokkapalat ja browniesit ;D Kaunis olet<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva kuulla, kiitos Emilia ♥ oij pitäisi tulla herkuttelemaan siis sun leivonnaisilla ;D

      Poista
  8. Nää on kyllä kivoja postauksia, missä keskitytään niihin omiin hyviin puoliin ainaisen negatiivisen ajattelun sijaan! :D Listasta löytyi myös sellaisia kohtia, joita en vielä siusta tiennytkään, kuten tuo lasten kanssa oleminen :) Kalenteri on tosiaan nykyään ihan must, ilman sitä ei pystyisi elämään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, hyvin sanotti Tuuli! ♥ Kiva, että jotain uuttakin paljastui minusta :DD

      Poista
  9. todella upea postaus! niin positiivinen :)

    VastaaPoista
  10. Ihan huikee postaus! :) aina miettii vaan niitä juttuja mitä ei osaa yhtään nii tällanen on kivaa vaihtelua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tämä kyllä on! :) kiitos Taru :)

      Poista
  11. Taas vaihteeksi ihan tosi ihania kuvia ♥ Voisi tehdä itsellekin hyvää muistutella itseään omista hyvistä puolistaan nyt kun töissä on aika kova stressi suoriudunko uudesta isosta vastuusta mikä mulle on annettu :) On oikeesti ihana lukea näitä, kun väki osaa nimetä näitä hyviä juttuja itsessään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenniina ♥ toteutahan tämä ihmeessä, ois kiva lueskella muidenkin postauksista tästä samasta aiheesta :))

      Poista
  12. Kiva idea tää! Haha mäki oon mestari tossa puhelimen hukkaamisessa ;)

    VastaaPoista
  13. Sä oot monissa asiossa hyvä! Etenkin tuo kuuntelu ja ne mokkapalat♥ Kuohkeimpia mitä oon ikinä syönyt! Mutta mun mielestä sulla on myös visuaalista silmää, joka näkyy niin sisustamisessa, kuvaamisessa, sommittelussa jne... Ja mä oon sama DIY-projektien keksijä! Eilenkin silitin kahvipusseja :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ojj kiitos Heidi ♥ ihana kommentti, tuli ihan hymy huulille :D ja mitä sä kahvipusseja oot silitellyt ??! :D

      Poista
  14. Hei tää oli ihana postaus ja niin symppiksiä kuvia!♡ Joo välillä tällänen positiivinen itsetutkiskelu tekee hyvää! Ihania juttuja oot listannu, sinusta tulee aina just sellanen fiilis että olet tosi sydämellinen tyyppi!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maria ♥ ihana kommentti, sai mut hymyilemään :)♥

      Poista
  15. Ihanan positiivinen postaus! :) Tunnistan itseni tuosta kännykän kadottamisesta ;--D

    www.lauraheinikki.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) hahah, en siis ole ainut :D

      Poista
  16. Vaikutat niin symppikseltä! ♡ muutamia samoja juttuja laittaisin sun listasta omalleni :) jospa mie innostuisin toteuttamaan tän :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Roosa, ihana että ajattelet noin ! ♥ toteuta ihmeessä!

      Poista
  17. Apua, tunnen melkein kaikista kohdista samoin! :D Pystyn hyvin samastumaan sun kirjotukseen muutenkin :) Erityisesti mokkapalakohta ja hukkaamaan tavaroita.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla! :) hauskaa, että löytyi samoja juttuja :D

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni, kiitos siitä! ♥