MEILLE TULI JOULU

Moikka Mun piti tulla jo eilen postailemaan teille toisen adventin kunniaksi meidän joulu kodista, mutta päivä hurahti töissä ja ilta salilla sekä oman murun kainalossa joten tietokoneelle ei jäänyt aikaa. Mutta hei, meille tuli viimeinkin joulu kotiin viime viikolla Joulufiilis oli jotenkin vähän hukassa hetken aikaa, joten päätin että nostatetaan sitä vähän kodin joulukoristuksella. Nyt meiltä löytyy jouluvalot, tontut ja karamellit esiltä :)

tontut

kynttilä

joulu

Joulunaika on muutenkin niin lyhyt, että kyllä joulukuun alku on oikea aika laittaa koristeet esille! Vai mitä te tuumitte? Saapahan nauttia jouluisesta ilmeestä hieman pidempään Mysteerinä tosin on meidän kuusen koristeet. Niitä ei kertakaikkisesta löydy mistään! On tutkittu varasto, koti ja porukoiden kodit, ja ei mitään jälkeä meidän kuusenkoristeista. Mä olisin niin halunnut sirotella ne joulukuusen pallot ympäri meidän kämppää mutta pahahan niitä on laittaa kun ei niitä löydy, murr.

joulutähti

tontut2

pallovalot

Kamala miten hurjaa vauhtia joulu alkaakaan lähestymään. Joulukortit ovat vielä ihan vaiheessa, tai oikeastaan tarvikkkeet ovat vielä kaupassa ja suunnittelu alkumetreillä :D Joululahjoja ei paljoa ole kerennyt miettimään, saatika hankkimaan. Pitäisikö reipastua ja alkaa hoitamaan tätä joulun pakollista to do -listaa ? Mutta nyt toivottelen teille oikein ihanaa uutta viikkoa, tämä tyttö taitaa nyt keittää kupillisen kahvia, riehua vähän meidän neidin kanssa ja suunnata sitten töihin

Joko teiltä löytyy joulukoristeet ? :)
PicMonkey Collagejjjjhhh

7 kommenttia

  1. Oi nuo pallot tuolla lyhdyssä on tosi kauniit <3 Itellä olisi yksi iso lasipurkki missä on monena jouluna ollut valot sisällä mutta ne hajosi viime vuonna enkä oo vieläkään saanut aikaseksi ostaa uusia :D jos nyt vihdoin niin saisi vähän tunnelmaa kotiin :) Ihanan joulusia juttuja, kyllä näin joulukuussa täytyy jo todellakin laittaa vähän kotia ;)

    VastaaPoista
  2. Jotenkin joulu on lähestynyt ihan varkain, itse pitäisi kanssa nyt hoitaa joululahja-asiat kuntoon :) viimeisten päivien paniikkia en halua :D

    VastaaPoista
  3. Ihania joulujuttuja ja ykistyiskohtia! <3 Nuo tontut on niin suloisia, meiltäkin löytyy kaksi hieman vastaavaa :') Haha, miun piti ottaa joulukuusi esille jo ensimmäisenä päivänä joulukuuta, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi!! :D Ehkä huomenna käyn vihdoin kaivamassa sen varaston kätköistä <3

    VastaaPoista
  4. oi miten kivannäköistä:) Varsinkin tuo lyhtymissä valopallot sisällä!!

    VastaaPoista
  5. Oi kuinka kauniita kuvia ♥ Teillä on niin ihanan ja kotoisan näköistä! Meillä on vasta valot ikkuinoissa, kun en ole muuta kerennyt tekemään kiireiden ja kipeilyn takia.. Pitäisi kyllä kiirehtiä koristeiden kanssa, kun niistä saa nauttia tosiaankin niin pienen ajan!

    VastaaPoista
  6. Ihanan jouluista! Itse en ole laittanut kuin ihan muutaman joulukoristeet kotiin :)

    kohtibyjasmin.blogspot.fi

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni, kiitos siitä! ♥