KOIRAN RUOKINTA - MUSH RAAKARUOAT

Heipähei! Ajattelin tulla tällä tänään taas höpisemään vähän koirajuttuja, liittyen meidän Hillan ruokintaan :) Luin koiran raakaruokinnasta ja jollain tasolla innostuin siitä itsekin. Eli kaikille koiraihmisille tässäpä vinkkiä koiran ruokintaan :)

mush

Miksi raakaruokaa ?

Meidän Hilla ( kuten varmaan suurin osa villakoirista ) on aika nirso ja vähäruokainen. Tuntuu, että mikään ruoka ei kelpaa ja käydään vain kupilla katsomassa ruoka-annosta ja kävellään pois. Osaksihan koira oppii nirsoksi omistajan käytöksen takia. Ainakin meillä äiti koitti tarjota aina jotain uutta tai vaihtoehtoista ruokaa koirille, kun jokin ei kelvannut. Näinhän koira oppii, että kyllä sitä jotain ruokaa aina saa, jopa parempaa kuin nykyinen. Ruokakuppi on myös aina ollut meillä tarjolla siihen asti kun se syödään ( tai ei syödä meidän neidin tapauksessa ).

Myös syy miksi halusin kokeilla raakaruoan ja nappulan yhdistelmää oli se, että villakoiran turkki kaipaa rasvoja ja öljyjä kasvaakseen ja pysyäkseen hyvänä, niin tälläisestä yhdistelmästä niitä saa huomattavasti paremmin kuin pelkistä herkuista. Myös meidän vajaa kolme kiloinen neiti saisi lihoa pikkuisen ja myyjän mukaan raakaruokinta saattaa lihottaa koiraa aluksi, mikä ei todellakaan ole pahaksi meidän karvapallerolle!

edgardcooper

Mitä ?

Luin Jennan blogista kokemuksia koiran siirtymisestä raakaruokintaan ja vielä kun kyseessä oli villakoiran siirtäminen raakaruokintaan, munkin piti päästä testaamaan sitä Hillalle. Kävin Kuopion Pienessä Eläinkaupassa hankkimassa Mushin raakaruokaa kera hyvän neuvonnan! Koska en halua ihan kokonaan siirtää Hillaa raakaruoalle, oli paras valinta meille Mushin basic tuotteet, jotka eivät ole täysravintoja vaan niitä tarjotaan esim. nappulan tai kotiruoan kanssa. Kieltämättä raakaruoka sanana herättää hieman ällötysfiiliksen :D Ostin kuitenkin testiin basic tuotteista luuttoman kanapulla paketin. Nappulana meillä on käytössä Edgard Cooperin luomu kanan ja kalkkunan makuiset nappulat.

mush2

Miten ?

Raakalihapullat ovat siis pakasteita ja ne otetaan joko jääkaappiin tai huoneenlämpöön sulamaan ennen antoa. Voit esimerkiksi ottaa yhden pullan sulamaan aamulla ja antaa sen illalla nappulan kera. Meillä tullaan nyt siirtymään kerran päivässä ruokintaan ja tarkoitus olisi antaa 1-2 pullaa päivässä nappulan ja kotiruoan kera. Ainakin ensimmäinen satsi maistui Hillalle oikein hyvin ja mulla on oikeasti hyvä fiilis tästä ruokinta kokeilusta! Toivotaan, että toimii!

PicMonkey Collagejjjjhhh

1 kommentti

  1. Meillä edellinen husky söi juurikin Mushin raakaruokaa. Oli hyvin nirso ja söi juurikin sillon kun tuli tarpeeksi nälkä. Kuppia ei pidetty koskaan esillä ja jos ruoka ei maistunut niin se otettiin pois ja se ainakin nosti ruokahalua. Pointtina siis, että edellisellä sai nirsoilun loppumaan, kun siirryttiin kokonaan raakaruokaan. Nykyinen onneksi pärjää hyvin perus Canaganilla :D

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni, kiitos siitä! ♥